Vielä kuukausi, että pääsen kotiin!
Kolme viikkoa!
Parisen viikkoa niin lähtö..
Viikko.
Alle.
.
Tänään!
Tänään.
Jo tänään.
Nyt se oli siinä. Tänään meitä lähti ensimmäinen satsi, ollaan varmaan ekat vaihtarit, tai ainakin ekojen joukossa, jotka lähtee.
Harpa.
Eräs helmikuinen aamu, kun käppäilin salille. Noi jouluvalot on tosi vakuuttavat. Veikattiin, että koska ne on kiedottu oksien ympärille, niin ne on puissa ympäri vuoden. Mutta kesällä tietty ilman valoja, kun on muutenkin valoisaa yöllä.
Erään talon vaikuttava jääpuikkomuodostelma.
Nuo ekat kohdat on tismalleen omasta ajatusmaailmasta tästä matkan varrelta ja noita tuli pyöriteltyä hyvin pään sisällä. Aluksi kavahdin ajatusta että "pääsen" kotiin (ja meinasinkin huijata ja kirjoittaa toisen verbin), mutta tuo oli juuri se ajatus. Että pääsee kotiin, ihanaa!
Noh, sitten se aika meni taas eteenpäin. Ja taas. Ja sitten olikin enää viikko jäljellä ja tentit edessä. Siihen kummasti havahtuu, kuinka vähän aikaa on jäljellä, ja sitten tulee sellainen pieni paniikki, että wtf nyt jo?
Wohops, hyppy keväisiin tunnelmiin jääpuikkojen seasta. Paikallinen biitsi, olkaa hyvä.
Reykjavíkin keskusta-alueen ainoa metsä.
Kaveri.
Fiilikset on aika hyvin pyöritelty tehosekoittimessa, ja siellä ne hyrrää vieläkin. Vaihdossa oli ihanaa olla ja mulle jäi paljon hyviä muistoja, mutta toisaalta kotona odottaa myös paljon uutta ja jännää, enkä millään pysty rauhoittumaan ajatuksesta että pian ollaan kotona! Oon samaan aikaan niin innoissani, mutta samalla super haikeena, ja roskia lentelee silmiin.
Jos joku tulee (aika todennäköisesti) ja kysyy, että millaista siellä vaihdossa oli, niin vastaus on varmasti todella sekava. Totta kai voisin hehkuttaa pää pinkkinä kuinka ihanaa oli, mutta ei se olisi se todellinen kuva, se on se versio mistä on leikattu toinen puoli pois. Vaihto otti ja antoi ihan pirusti, eikä sitä oikein osaa summata yhteen. Enkä ehkä oikein haluakaan summata tällaista kokemusten kirjoa.
Ah, Reykjavíkin katutaide!
Kaikille on varmaan suhteellisen selvää, että tämä postaus oli tämän blogin viimeinen. Ihan jo tammikuussa koin, että blogista jää mulle paremmat muistot, kuin kuvista ja vaihtoraportista, ja suosittelen ehdottomasti että tulevaisuuden vaihtarit kirjoittavat blogia. Ja ihan omaan tyyliin, totuutta kaunistelematta.
Vielä kuukausi sitten olin ihan mielissäni ajatuksesta, että kotiin. Pyörittelin mielessäni ajatuskysymystä, että ketäköhän jää ikävä. Kuukausi paljastui tämän kysymyksen osalta mullistavaksi ajaksi, ja nyt voi jo sanoa että aika monta ihanaa tyyppiä jää tänne, muttei suinkaan taakse.
Näkymä koti-ikkunasta. Kuu on ihana!
Musta huumori, suosittua vain Suomessa ja Islannissa.
Tämä teksti oli kaupan ulkopuolella, heti poistumisoven edessä. "Bottled water is tap water." Oi Islanti.
Vaellus Esjalle.
Kukaan ei oikein tiedä, miksi nuorisojoukot olivat pukeutuneena kaikenlaisiin asuihin. Mutta liikennemerkkipuku! Haluan.
Mulle jää taakse nyt sellainen paikka, mis mulla on ollut koti ja minkä tiiän hyvin. Nyt sit on aika mennä, tai itseasiassa tulla, takas toiseen kotiin. Nyt on aika palata Suomeen.
Kiittäen,
íloiten,
vielä kerran,
aloitan kumartamaan,
Ja!
Kaikella ivallisella rakkaudella:
Yeah.
Ensi kertaan,
räjähdän.
Reykjavík.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti